10/12/2014

Pikapäivitys tien päältä (in Finnish)

Löysin sattumalta sovelluksen, jolla voi lähettää kuvattomia blogipäivityksiä kännykällä. Nyt vaihteeksi pari sanaa suomeksi.


Maanantaina saavuin kaupunkiin nimeltä Invercargill, poljettuani peräti 110 kilometriä. Onnekseni löysin uimahallin, missä oli hyvä palautua jopa saunomisen merkeissä. Hieman yllättäen saunassa oli peräti 80 astetta lämmintä, mutta vesikiulu kuitenkin puuttui. Kyltti saunan seinällä kertoi, että vettä pitäisi pyytää uimavalvojilta, joten astelin takaisin ulos ja kysäisin josko saisin löylyvettä saunaan. Suureksi hämmästyksekseni uimavalvoja otti hyllystä ruiskupullon, astui saunaan ja ruiskutti kiukaalle mitättömän määrän vettä. Ohops, mikä kulttuurillinen kokemus!


Tänään jatkoin matkaa rannikkoa pitkin itään, Catlin Coastille. Puolivälin jälkeen tie muuttui hetkellisesti soratieksi ja sain kokea reissuni ensimmäisen kaatumisen: Loiva alamäki kaartui jyrkästi oikealle ja varovaisesta jarruttelusta huolimatta vauhti kiihtyi ja ajauduin kohti sisäkaarretta, missä oli runsaasti isoa irtosoraa. Vauhtia oli jo 20-30km/h ja tiesin että tämä voi päättyä vain yhdellä tavalla. Kun loputa menetin pyörän hallinnan täysin, otti minut vastaan tuuhea heinäpenger. Kuin ihmeen kaupalla en saanut ensimmäistäkään mustelmaa tai ruhjetta, ainoastaan eturengas kieroutui aavistuksenomaisesti. Jos vastaan olisi tullut auto, tai sisäkaarteessa olisi ollut muuta kuin heinää, olisi tässä voinut käydä hullusti!


Loppuviikosta saavun Central Otagoon, missä vastassa on kuuleman mukaan upea parin sadan kilometrin mittainen pyöräreitti, joka kulkee viinitilojen ja vanhojen kultakaivosten halki kohti Dunedinia. Joulun alla saavun Christchurchiin, mistä lennän Wellingtoniin joulupäivänä, sillä minun pitää olla pohjoissaaren itärannikolla Gisbornessa viimeistään 29. päivä, sillä tuolloin alkaa kolmipäiväinen uudenvuoden festivaali, josta tulee taatusti lystiä!

1 comment:

  1. No olihan kokemus päästä saunaan vaikka löylyistä tulikin tynkälöylyt. Hiljaisia alamäkiä toivoo Hentti ja Arja

    ReplyDelete

Thanks!